Olemme siirtyneet 5.5.2018 phpBB-alustalle. Toistaiseksi kaikki alueet eivät ole näkyvissä, mutta keskustelun itse aiheesta pitäisi olla edelleen mahdollista.

Lahti 402 -korin heikkoudet

Yleistä asiaa paikallisliikenteestä
User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Post by mrl586 »

[quote="B12"][quote="DSC1104"][quote="mrl586"]Mielestäni Lahti 402 ei ollut erityisen onnistunut.[/quote]Lahti 402 kehittyi vuosien varrella.[/quote]
Onnistuneimmat esimerkit erittäin lähellä täydellistä olevista busseista ovat Pohjolan Liikenteen #860 ja HELB:n autot #9...13.

Sinänsä harmi, että N94/Lahti 402:ia ei tehty kovin montaa. Sen verran erinomaisia kulkimia olivat. Oliko sitten alusta liian kallis, tähän en ota kantaa. Voitaneen kuitenkin puhua, että 1996 alkaen Lahti402:t oli niin Volvon kuin Scanian alustalla jo todella mainioita kulkimia, kunhan vaihteistona oli ZF![/quote]Yksi Lahti 402-korin heikkouksista on runsas veden vuotaminen kattokanavista ikkunanpuoleisille paikoille. Tuota ongelmaa on esiintynyt mm. tamperelaisissa, pääkaupunkiseutulaisissa, turkulaisissa, hämeenlinnalaisissa autoissa. Mistäköhän tämä ongelma johtuu?
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria

User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Post by mrl586 »

[quote="mrl586"]Yksi Lahti 402-korin heikkouksista on runsas veden vuotaminen kattokanavista ikkunanpuoleisille paikoille. Tuota ongelmaa on esiintynyt mm. tamperelaisissa, pääkaupunkiseutulaisissa, turkulaisissa, hämeenlinnalaisissa autoissa. Mistäköhän tämä ongelma johtuu?[/quote]
Vuoto-ongelmaa on käsitelty myös Tampereen kaupungin Kansalaiskioskissa
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria

User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Post by mrl586 »

[quote="typhoon"]Oletteko muut havainneet tuollaista?[/quote]TKL:n Ajokki City -korisissa (2-aks.) Volvoissa on ainakin esiintynyt vastaavaa ilmiötä.
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria

sputter
Member
Posts: 184
Joined: 18 Apr 2005, 21:49

Post by sputter »

Kyllä typhoon on ihan oikeassa. Sivulaseissa joissa on tuplaikkunat, tapahtuu "hikeentymisilmiöitä" ja siitä seuraava etappi on nuo akvaarioikkunat, joissa vettä on sisemmän ja ulomman lasin välissä.
Ja kätevin tapa ilmoittaa veden määrä siellä on juuri tuo korkeusmitta. Esim. 5cm oli ihan ymmärrettävästi kerrottu.
Joku vatipää olisi tosin voinut ruveta ähläileen ja mittaileen ja laskeen ja sitte fiksuudessaan ilmoittaa, että vettä on lasien välissä 0,00000000000000000025 m^3

User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Post by mrl586 »

Edellä kuvatun vuoto-ongelman lisäksi Lahden Autokori Oy:n matalalattiabussikoreja vaivaa myös eräs toinen ongelma: etuosan lattian jäätyminen talvella luistinradaksi. Eilen ja tänään tämä ilmiö näkyi TKL:n Nyssessä #614.
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria

utelias
Member
Posts: 212
Joined: 04 Dec 2005, 19:21

Post by utelias »

[quote="mrl586"]Edellä kuvatun vuoto-ongelman lisäksi Lahden Autokori Oy:n matalalattiabussikoreja vaivaa myös eräs toinen ongelma: etuosan lattian jäätyminen talvella luistinradaksi. Eilen ja tänään tämä ilmiö näkyi TKL:n Nyssessä #614.[/quote]

Tänään olis myös erään Scania-alustaisen City-L auton lattia jäässä.
Ei kysyvä tieltä eksy

User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Post by mrl586 »

[quote="utelias"]Tänään olis myös erään Scania-alustaisen City-L auton lattia jäässä.[/quote]Kyseinen auto ei ainakaan ollut Länsilinjat #19. Tänään tehtyjen havaintojen mukaan tuon auton lattialla ei ollut jäätä merkittäviä määriä.
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria

B10LA
Member
Posts: 178
Joined: 30 Dec 2005, 12:07

Post by B10LA »

Tämä keskustelu vaikuttaa jotenkin naurettavalta. Ensiksikin kommentoisin mrl586:n perin tarkoitushakuista kirjoittamista. Ei todellakaan riipu auton alustasta, meneekö vettä ikkunan väliin. Aivan varmasti näin on käynyt tasapuolisesti volvojen ja scanioiden suhteen.

Toisekseen lattian jäätyminen on yleistä 90-luvun alkupuolen matalalattia-autoissa, koska siihen aikaan tästä ongelmasta ei oltu kovin hyvin tietoisia ennen kuin ongelmia ilmeni. Myös LL #19 on varmasti jäätymisherkkä, se kun on 90-luvun alun matala.

Sekin tuli vielä mieleen, että pk-seudulla on perin outo tapa "korjata" tätä "vettä ikkunan välissä" -ongelmaa (tai olettaisin että kyse on tämän ongelman korjaamisesta). Ratkaisuna on liian usein tuplaikkunan uloimman lasin rikkominen reunoja myöten, mistä seuraa - varsinkin Scalojen osalta - se, että kyljessä on yksi erittäin tökerö ja ruma kohta. Myös erilaisia amatöörimäisiä teippiratkaisuja on käytetty.

User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Post by mrl586 »

[quote="B10LA"]Tämä keskustelu vaikuttaa jotenkin naurettavalta. Ensiksikin kommentoisin mrl586:n perin tarkoitushakuista kirjoittamista. Ei todellakaan riipu auton alustasta, meneekö vettä ikkunan väliin. Aivan varmasti näin on käynyt tasapuolisesti volvojen ja scanioiden suhteen.[/quote]Olet väärässä, sillä joitakin korimalleja on saanut vain yhden merkin alustoilla. Et myöskään huomioinut sitä, että korien laatu vaihtelee tuotantokauden aikana.
[quote="B10LA"]Toisekseen lattian jäätyminen on yleistä 90-luvun alkupuolen matalalattia-autoissa, koska siihen aikaan tästä ongelmasta ei oltu kovin hyvin tietoisia ennen kuin ongelmia ilmeni. Myös LL #19 on varmasti jäätymisherkkä, se kun on 90-luvun alun matala.[/quote]Jäätymisherkkyys riippuu korin valmistajasta.

Lahden Autokorin ensimmäiset matalalattiakorit jäätyivät erittäin herkästi. Lahden autokorin nykyinen matalalattiamalli Scala jäätyy myös aika herkästi.

Carruksen tuotteet ovat yleensä paljon lämpimämpiä kuin Scalat. Muutamana ensimmäisenä tuotantovuotena tehdyt Carrus City L:t ovat tosin hieman viileitä.
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria