Olemme 28.4.2023 vaihtaneet palvelinta. Nimipalvelimien päivittymisessä voi kestää jonkin aikaa, mutta vanha palvelin toimii jonkin aikaa uuden palvelimen rinnalla, joten sivusto toiminee normaalisti palvelimen vaihdosta huolimatta.

TKL:lle lisää bussivarikkoja

Yleistä asiaa Tampereen ja ympäristökuntien paikallisliikenteestä
Post Reply
User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

TKL:lle lisää bussivarikkoja

Post by mrl586 »

19. Lokakuuta 2005 ilmestyneen Aamulehden mukaan TKL:n korjaamon ja auto- ja konekeskuksen korjaamon yhdistämisellä vähennetään linja-autojen turhia ajokilometrejä tuntuvasti. Liikennelaitoksen bussien yösäilytyspaikoiksi olisi tulossa nykyisen Nekalan hallin lisäksi kaksi aluevarikkoa. Toinen aluevarikoista sijoitetaan Atalassa sijaitsevalle katuyksikön tontille ja toinen Lielahteen.

Yhdistetty korjaamo perustetaan Jokipohjantie 24 :s sä sijaitsevan liikennelaitoksen korjaamon läheisyyteen.

Aluevarikoiden perustamisella saadaan TKL:n bussien tyhjänäajokilometrit puolitettua ja 800000 ? vuosittaiset säästöt. TKL:n henkilöstön mukaan aluevarikoista saatavat säästöt eivät ole yhtä suuria kuin konsultin laskelmissa, koska autojen isoimmat korjaukset tehtäisiin edelleenkin Nekalan hallilla. Aluevarikoilla tehtäisiin pienet korjaukset, kuten renkaiden ja lyhtyjen vaihdot sekä muut nopeat huoltotyöt.

Aamulehden mukaan myös vara-autojen tarve vähenee 20 autolla, kun autot saadaan nopeammin korjaamoilta linjalle.
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
sputter
Member
Posts: 184
Joined: 18 Apr 2005, 21:49

Post by sputter »

Niin paljon suututtaa tämä toiminta, että nyt on pakko avautua kunnolla.

Luin kanssa saman jutun ja lensin tyrmistyksestä perseelleni.
Siis miten voi olla mahdollista, että TKL:n korjaamo työllistää 70 ihmistä, automäärän ollessa vain n. 150??????????

Onko kalusto sitten tkl.llä oikeasti niin täyttä paskaa, että ukkoja pitää olla noin paljon?????

Verrataanpa vaikka Länsilinjoihin, jossa autoja on kai nykyisellään jotain 90, ja korjamolla 10 ihmistä, ja hyvin näyttää hommat sielläkin toimivan!

Niin ja suurimman hauskuuden juttuun tietty luo se, että tkl ei edes itse korjaa kaikkia autojaan. Lähes joka päivä voi tampereen scan-auton pihalla nähdä useita tkl:laisia jonottamassa korjaukseen.

Nyt äkkiä tkl kuus... eikun siis romukoppaan, ja linjat kilpailuun niin alkaa tampereellakin säästöä kertymään ja laatua syntymään.

Ja poistuu vielä kaupanpäälle kaikki v****aikaiset linjavaalit, joista nyt pidetään kiinni joidenkin vanhojen kommunistien takia.

TKL on syvältä.
User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Post by mrl586 »

[quote="sputter"]Luin kanssa saman jutun ja lensin tyrmistyksestä perseelleni.
Siis miten voi olla mahdollista, että TKL:n korjaamo työllistää 70 ihmistä, automäärän ollessa vain n. 150??????????[/quote]Muutama vuosi aiemmin julkaistu Aamulehden Moro-liitteen "Kestääkö Nysse paineet" -juttu kertoo suomalaisten bussiyhtiöiden korjaamojen henkilöstömääristä tälläistä: [quote="Aamulehti/Moro"]
Helsingissä liikennöivä Suomen Turistiautojen toimitusjohtaja Urpo Vihervaara kertoo, että hesalaiset purskahtivat nauruun, kun kuulivat, paljonko TKL:n korjaamolla on miehiä töissä.

Tässä asiassa TKL kieltämättä hallitsee ennätystä: firmassa on 159 autoa ja 81 miestä korjaamolla töissä. HKL:n korjaamolla on 80 miestä ja 360 autoa, Turistiautoilla on 37 asentajaa ja 240 autoa. Ruotsista kerrotaan legandaa jättifirmasta, jossa kukin asentaja huolehtii 16 autosta.[/quote]Myöhemmin samassa tekstissä kerrotaan tälläistä: [quote="Aamulehti/Moro"]1970-luvulla korjaamolla oli yli kaksinkertainen määrä väkeä töissä.[/quote]

[quote="sputter"]Onko kalusto sitten tkl.llä oikeasti niin täyttä paskaa, että ukkoja pitää olla noin paljon?????[/quote]
Korjaamohenkilöstön määrää on tuon Moro-lehden ingressissa perusteltu tällä tavalla: [quote="Aamulehti/Moro"]Pitäisi kuitenkin muistaa, että nysset ovat teknisesti vaativia nivel- ja telibusseja.[/quote]Saman lehden jutussa asiaa on perusteltu tälläin: [quote="Aamulehti/Moro"]TKL:n korjaamopäällikkö Reijo Nieminen muistuttaa, että on autoja - ja autoja. Tampereella suurin osa autoista on teknisesti tavallista vaativampia nivel- ja matalalattiabusseja.

- Meillä myös tehdään itse paljon sellaisia töitä, jotka moni ostaa muualta: korjaamme rahastuslaitteet, teemme rengas-, maalaus-, diesel-, kori- ja vaihto-osatöitä, hän luettelee.[/quote]Myös minunkin mielestäni TKL:llä on aivan liikaa korjaamohenkilöstöä!
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Post by mrl586 »

Seuraavasta tekstistä selviää, että TKL tuhlaa rahojaan:

Eilen linjalla 39 ollut TKL 610 hajosi noin klo 8.25 Insinöörinkadun ja Lindforssinkadun risteykseen suojatien (R-Kioskia vastapäätä) kohdalle. Noin klo 8.50 autoa tuli katsomaan pari asentajaa liikennelaitoksen varikolta sekä hinausauto TKL 3. Heti asentajien tultua katsomaan autoa selvisi missä kohtaa vika oli. Vikana tässä autossa oli katkennut letku konehuoneen oikeassa alanurkassa. Auto #610 lähti omin voimin varikolle korjauksen jälkeen noin klo 8:55.

Autoa korjaamassa olevien henkilöiden määrä oli selvästi ylimitoitettu. Kuljettaja olisi yksinäänkin pystynyt tekemään tarvittavan korjauksen.
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Re: TKL:lle lisää bussivarikkoja

Post by mrl586 »

Aluevarikoiden perustaminen peruuntuu: [quote="Aamulehti 17.10.2007"]Tampereen liikennelaitos luopuu suunnitelmastaan rakentaa aluevarikoita. Viime vuonna aloitettu hanke olisi jakanut linja-autojen säilytyksen kolmelle eri varikolle: länteen, itään ja Nekalaan. Selvitys osoitti, että läntisen varikon kustannukset olisivat tulleet säästöjä suuremmiksi.[/quote]
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Re: TKL:lle lisää bussivarikkoja

Post by mrl586 »

Olisivatko säästöt tulleet kustannuksia suuremmiksi, jos aluevarikoita olisi ollut kolmen sijasta kaksi kappaletta (itäinen ja Nekala)?
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
User avatar
mrl586
Posting Freak
Posts: 4749
Joined: 15 Apr 2005, 15:41

Re: TKL:lle lisää bussivarikkoja

Post by mrl586 »

Entä, onko muissa ilmansuunnissa sijaitsevia aluevarikoita tutkittu?
Sivuston tekninen ylläpitäjä

SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
Post Reply