Olemme 28.4.2023 vaihtaneet palvelinta. Nimipalvelimien päivittymisessä voi kestää jonkin aikaa, mutta vanha palvelin toimii jonkin aikaa uuden palvelimen rinnalla, joten sivusto toiminee normaalisti palvelimen vaihdosta huolimatta.
Juhlavuosi
Juhlavuosi
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 10 vuotta edistyksellisen ja ehkä parhaan koskaan rakennetun matalalattiabussialustan julkaisusta. Tämä malli oli Volvo B10L, josta tehtiin myös B10LA -nivelautoversiota.
Suomessa malli on saanut pääasiassa korikseen Wiiman koritehtaalla valmistettua City U -koria, jota ei muille alustoille ole koskaan tehty. Puolan markkinoilla suosio on ollut vielä suurempaa, kun Volvon ja Carruksen yhteisomistuksessa ollut Wroclawin tehdas alkoi valmistaa mallia markkinointinimellä B10L. Säfflen tehdas Ruotsissa on tehnyt alustalle Säffle System 2000 -malliin perustuvaa Volvo 5000 -mallia.
Suomen ensimmäinen Volvo B10L on Helb:n laivueessa vaikuttava liikennelaitoksen 50-vuotisjuhlabussi, jonka alusta oli 31. laatuaan.
Juhlavuoden kunniaksi päivitin avatarkuvakseni yhden alkupään autoista, Ihastjärven Linjan komean Volvo B10L:n (alusta 126, kori 7946), joka on alkujaan palvellut Turun paikallisliikenteessä. :D

Annetaan hyvä koti Scanialle :heart:
Re: Juhlavuosi
[quote="B12"]Juhlavuoden kunniaksi päivitin avatarkuvakseni yhden alkupään autoista, Ihastjärven Linjan komean Volvo B10L:n (alusta 126, kori 7946), joka on alkujaan palvellut Turun paikallisliikenteessä. :D [/quote]Tarkoitat varmaankin Salon paikallisliikennettä?
Sivuston tekninen ylläpitäjä
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
Re: Juhlavuosi
[quote="mrl586"]Tarkoitat varmaankin Salon paikallisliikennettä?[/quote]
Myöskin siellä, mutta eivät Salossa ymmärtäneet hyvien autojen päälle lainkaan. Nykyisen rappeutuneen tilanhan voi silmin havaita.
Olen merkannut auton saapuneeksi TLO:lle, tarkemmin Lasse Julinille. Alkujaan rekkari on ollut OGP-279. Tämä poikkesi toisesta Turkuun uutena menneestä City U :s ta ovituksensa 2+2+2 myötä (toinen, nyk Koskilinjat oli 1+2+2 ovilla).
Myöskin siellä, mutta eivät Salossa ymmärtäneet hyvien autojen päälle lainkaan. Nykyisen rappeutuneen tilanhan voi silmin havaita.
Olen merkannut auton saapuneeksi TLO:lle, tarkemmin Lasse Julinille. Alkujaan rekkari on ollut OGP-279. Tämä poikkesi toisesta Turkuun uutena menneestä City U :s ta ovituksensa 2+2+2 myötä (toinen, nyk Koskilinjat oli 1+2+2 ovilla).
Annetaan hyvä koti Scanialle :heart:
Re: Juhlavuosi
[quote="B12"]Tänä vuonna tuli kuluneeksi 10 vuotta edistyksellisen ja ehkä parhaan koskaan rakennetun matalalattiabussialustan julkaisusta. [/quote]Se 10 vuotta tuli jo 2004. Vuonna 1994 näyttelyissä oli mukana Ruotsiin tehty Säffle-korinen vastaava auto. Siitä autosta kerrottiin SRS:läisille Wiima-excursiolla Vantaalla ensimmäisen kerran jo lokakuussa 1993...
Re: Juhlavuosi
[quote="DSC1104"][quote="B12"]Tänä vuonna tuli kuluneeksi 10 vuotta edistyksellisen ja ehkä parhaan koskaan rakennetun matalalattiabussialustan julkaisusta. [/quote]Se 10 vuotta tuli jo 2004. Vuonna 1994 näyttelyissä oli mukana Ruotsiin tehty Säffle-korinen vastaava auto. Siitä autosta kerrottiin SRS:läisille Wiima-excursiolla Vantaalla ensimmäisen kerran jo lokakuussa 1993...[/quote]
Tämä vuosi on juhlavuosi K202L-laatikoiden osalta. Ensimmäisen K202L-laatikon valmistumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi täsmälleen 15 vuotta. Samalla juhlitaan myös pohjoismaisten matalalattiabussien valmistamisen aloittamista.
Tämä vuosi on juhlavuosi K202L-laatikoiden osalta. Ensimmäisen K202L-laatikon valmistumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi täsmälleen 15 vuotta. Samalla juhlitaan myös pohjoismaisten matalalattiabussien valmistamisen aloittamista.
Sivuston tekninen ylläpitäjä
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
Täytyy allekirjoittaa tuo B12:n teksti. Volvo B10L:hän oli oikeastaan ensimmäinen oikea pohjoismainen matalalattiabussi. Siihen saakka autot olivat olleet vain puolimatalia, eli keskelle matala loppu korkeaa, näissä taas lattia on matala ihan takovelle asti. B10L-sarjan Volvoissa oli paljon hienoa tekniikkaa tuon ajan paikkureihin, mm levy/z-nokkajarrut, jotka kestävät S-nokkia huomattavasti pidempään tasaisen kulutuksen johdosta.
City U taas on ainakin minun mielestäni paras kori mitä wiima ikinä tehtailtaan ulos suolsi.
City U taas on ainakin minun mielestäni paras kori mitä wiima ikinä tehtailtaan ulos suolsi.
Re:
[quote="sputter"]City U taas on ainakin minun mielestäni paras kori mitä wiima ikinä tehtailtaan ulos suolsi.[/quote]Oliko?
Sivuston tekninen ylläpitäjä
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
Re: Juhlavuosi
[quote="JBA-831"]Arvatkaapa, mikä juhlavuosi ensi vuonna on?[/quote]Liittyykö tuo juhlavuosi jotenkin tähän viestiin?
Sivuston tekninen ylläpitäjä
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
Re: Juhlavuosi
[quote="mrl586"][quote="JBA-831"]Arvatkaapa, mikä juhlavuosi ensi vuonna on?[/quote]Liittyykö tuo juhlavuosi jotenkin tähän viestiin?[/quote]Kyllä liittyy. Ensi vuonna juhlitaan Scanian 20-vuotiasta matalalattiabussimallistoa.
I :heart: SCANIA
Re: Juhlavuosi
[quote="JBA-831"][quote="mrl586"][quote="JBA-831"]Arvatkaapa, mikä juhlavuosi ensi vuonna on?[/quote]Liittyykö tuo juhlavuosi jotenkin tähän viestiin?[/quote]Kyllä liittyy. Ensi vuonna juhlitaan Scanian 20-vuotiasta matalalattiabussimallistoa.[/quote]Ja erään sivuston 5-vuotissynttäreitä.
Sivuston tekninen ylläpitäjä
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria
SCANIA N113CLB60AA-LG/Wiima K202L-221 :biggrin:
K202-sivut | K202 Galleria